Rootsinpyhtaa Bluegrass & Roots Festival Since 1988

Autenttinen Amerikan pelimanni- ja perinnefestivaali, jossa koet myös millaista oli elämä kun isoisä Ameriikkaan lähti

Festivaalilla halutaan tuoda esille ja elävöittää tämän amerikkalaisen perinnemusiikin eurooppalaisia juuria. Tämän inspiraatioina mainittakoon esim. elokuvat Songcatcher ja Voi veljet missä lienet, sekä tietenkin itse Ruotsinpyhtään ruukki ja sen ajan henkeen sopivat rakennukset, jotka toimivat 24. kertaa toimineet bluegrass-musiikille täydellisesti sopivana ympäristönä.

Historiaa

Eurooppalaiset siirtolaiset veivät 1700-1800-luvuilla mukanaan uudelle mantereelle kansanmusiikkinsa, eli vanhat tanssit, laulut ja viisut, jotka levisivät uudisraivaajien mukana ympäri itärannikkoa. Yleisin soitin tuohon aikaan oli pelimannin viulu sekä tietenkin laulu, usein ilman muuta säestystä. Vanhat sävelmät elivät omaa elämäänsä ja säilyivät varsinkin vuoristoseutujen eristyksissä muuttumattomina jopa satoja vuosia. Uusien vaikutteiden (mm. blues) sekä instrumenttien (mm. banjo, huuliharppu, kitara, mandoliini) myötä tästä syntyi uusi musiikkiperinne, jota alettiin 1900-luvun alkuun tultaessa kutsua nimellä "old-time music" tai "hillbilly" ja jonka sofistikoituneempi versio on äänilevyteollisuuden ja kaupunkilaistumisen myötä kehittynyt bluegrass. Monet bluegrass-musiikissa yhä esitettävät perinteiset viulukappaleet ovat peräisin jopa 1700-luvulta asti. Useat ovat sen lisäksi yhteisiä monille Pohjois-Euroopan kansanmusiikeille, kuten esimerkiksi Soldiers Joy, joka tunnetaan myös suomalaisessa kansanperinteessä.

Festivaali

Old Time & Bluegrass- juurille matkustaminen Ruotsinpyhtään bluegrass-festivaalilla onnistuu luontevasti autenttisen 1700- ja 1800-luvun rakennusten, luonnollisen miljöön ja näistä syntyvän tunnelman ansiosta. Ruukin rehellisen rehellinen perinnemiljöö sopii bluegrassiin kuin uudisraivaajan kirves Amerikan honkaan, eikä tarvita kovasti mielikuvitusta herättämään Ameriikkaan matkanneiden pohjois-eurooppalaisten siirtolaisten ja uudisraivaajien tunnelmat uudelleen henkiin Ruotsinpyhtään ruukin sekä Itä-Uudenmaan parhaiden luonnonolojen, Kymi-joen sivuhaarojen ja Kukuljärven vaelllusreitin kaltaisissa idyllisissä ympäristöissä.

Suomen bluegrass-musiikin yhdistys r.y.:n muusikot sekä Classic Old Western Society r.y.:n asianharrastajat ovat lyöneet hynttyyt yhteen kunnan kanssa tavoitteena tuoda esiin ja herättää henkiin Ruotsinpyhtään ruukin idyllisessä maisemassa vuosisadan vaihteen Amerikan siirtolaisten musiikki, maisema ja mielenlaatu. Tähän halutaan tietenkin pyrkiä mahdollisimman autenttisesti ja ilman liioittelua, samoilla pedanttisilla ehdoilla kuten muusikotkin ovat perehtyneet musiikkiinsa.

0200 3000 (pvm/mpm)
ma-pe 8-20